Siirry sisältöön

Osa maahanmuuttajista halveksii suomalaista miestä

16.06.2010

Tämän artikkelin otsikon väitteen ja tiedon perustelen isolta osalta kulttuurieroilla, mutta myös muihin yksilöiden  asenteisiin vaikuttavilla tekijöillä. Perustan asiaa myöskin kokemuksellisesti omiin havaintoihini elämisympärisössäni ja lukemaani, katsomaani, sekä keskusteluihin.

Iso osa maahanmuuttajista – ne ongelmallisimmat ja vahingollisemmat Suomelle ja suomalaisille – tulee kulttuuriympäristöistä joissa on paljon eriäviä arvoja, asenteita, tapoja ym. mitä meillä täällä Suomessa. Nämä arvot ym. tietysti heijastuvat sitten ykislöihin jotka tulevat tänne maahanmuuttajina ja nämä yksilöt heijastelevat arvoja ym. sitten toiminallaan maahanmuuton kohteena olevassa elämisympäristössä. Tällä on väistämättä vaikutuksia isäntäkulttuurin piirissä elävään kantaväestöön ja valitettavasti vaikutukset ovat huonoja.

Maahanmuuttjien kulttuurillinen sopeutuminen on huonosti onnistuvaa, saati sitten muu yhteiskunnallinen integraatio (käytännössä mahdotonta). Useat kulttuurit mistä maahanmuuttajia tulee ovat vielä sellaisia, jotka vaikutuksillaan vaikeuttavat isäntäkulttuuriin sopeutumista (vrt. norjalainen Suomessa – somalialainen Suomessa). Myös rodulliset tekijät vaikuttavat sopeutumiseen mm. identiteetin, yhteenkuuluvudeen ym. kannalta. Se millaisia yksilöt ovat vaikuttaa myös asiaan. Useimmiten maahanmuuttajat eivät ole mitään omaan maansa ”kermaa”, josko edes ”mämmiä”, joten yksilötason vaikuttimet ovat lähinnä negatiivisia tässä yhtedessä.

Mutta alustuksen jälkeen itse asiaan. Useille maahanmuuttajille suomalainen mies on halveksunnan kohde. Niissä kulttuuriympäristöissä mistä maahanmuuttajat ovat miehen ihannemalli on eri mikä täällä. Esim. Mies on usein perheenpää ja nainen on alempiarvoinen, tosin naisella voi olla paljon sananvaltaa kotiympäristössä näin mm. Afrikan ulkopuolisissa islamistisissa yhteiskunnissa. Muutenkin näissä yhteiskunnissa on enemmän maskuliiniset arvot ja ihanteet voimissaan, kuin meillä täällä Suomessa (Suomessa suuntaus on ollut maskuliinisista arvoista ja tavoista feminiinisiin päin useina vuosikymmeninä. Se onko se hyvä suuntaus ja mitkä tekijät vaikuttavat asian tilaan on toisen jutun aihe). Näissä yhteiskunnissa mies ei ole miehen ja naisen tasa-arvoa kannattava moderni tunteistaan avoimesti puhuva koti-isä. Miehen ihanne ei ole feminiininen mies joka keskustelee asioista kuin nainen, hakee ratkaisuja sovittelulla käyttämättä maskuliinisuuttaan edukseen suhteessa naisiin. Näissä ympäristöissä mies ei pelaa naisten asettamilla säännöillä, amputoi itseltään maskuliinisuutta. Näissä ympärisöissä nainen ei samalla tavalla rietastele miesten kustannuksella ym. Esimerkkejä löytyy monia. Tällaisesta ympäristöstä tullut henkilö – varsinkin mies – helposti halveksuu suomalaista miestä. Suomalainen mies edustaa jotakin sellaista mikä heidän ympäristössään ei ole arvostettu, ei nauti sosiaalista kunnioitusta ym. Suomalainen mies ”antaa” heidän mielestään alempiarvoisten, kuten naisten, tehdä negatiivisia asioita itselleen, sekä sosiaalisessa ympäristössä mitkä eivät käy laatuun heidän kulttuurissa. Näin suomalainen mies näyttäytyy heidän silmissään heikkona, naisellisena, halveksuttavana. Suomalainen mies on heidän silmissään naisellisia ominaisuuksia omaava, vähän niinkuin homoseksuaalin tapainen.

Asetelma on kiero. Ne arvot mitä täällä meillä ihmiset edustavat ovat suotavia, kannatettavia – kannatettuja – ovat muualla toisessa asemassa. Siinä missä suomalainen mies täällä on moderni mies, tasa-arvoinen, suvaitsevainen, yhä enemmän epämaskuliinen ja se on suotavaa, hyvää ja arvostettua, toisaalla hän on käytännössä päinvastaista. Ei tässä mitään, toisaalla asiat ovat toisin ja niin voikin olla ja jopa pitääkin olla. Ongelma on siinä, että omassa maassaan ei pitäisi joutua halveksunnan kohteeksi oman maansa tavoista. Se on järjetöntä. Todella kieroa on vielä se, että jos omassa maassaan joutuu halveksunnan kohteeksi niin siinä maassa kuuluu sietää tätä ja pyrkiä ”järkeviin” ja ”rakentaviin” ratkaisuihin tässä tilanteessa, niin nämä ”järkevät” ym. ratkaisut ovat sellaisia mitkä vain lisäävät halveksuntaa. Voi että.

Ongelma on väistämätön kun on tultu tilanteeseen missä se on mahdollinen syntyä, eli monilulttuurisuusutopiaan käytännössä. Mutta kysynkin oikeudenmukaisuuden hengessä; kummalla on vastuu toimistaan, tapojensa muuttamisesta, maahanmuuttajalla vai kohdemaan kansalaisella?

Edelllä mainittu kuvio on tuollaisenakin paha, mutta vinksahtaneen, järjenvastaisen siitä tekee se että halveksuttavat tarjoavat omasta selkänahastaan halveksujille hyvän materiaalisen elintason suhteessa lähtömaahansa. Nämä tuulipuvuissa kulkevat homoja ym. suvaitsevat roskia kierrättävät feminiiniset koti-isät lutterilaisessa työhengessä heräävät useana aamuna töihin hankkimaan näille halveksujille korkeaa sosiaaliturvaa joka houkuttelee yhä vaan enemmän lisää halveksujia ”lähisukulaisten” muodossa. Kaikki tämä pitää suvaita, varoa kieltään ettei sano mitään väärää, ettei sano mitään rasistista. Pitää olla iloinen kaikesta tästä maahanmuutosta ja monikulttuurisuuden rikkaudesta.

Ei ole oikeastaan ihmekkään että suomalaista miestä halveksutaan, koska ne jotka halveksuvat ovat sisäpiirissä hyötymässä näistä ”höynäytettävistä”, heikoista miehen varjoista (halveksujien mielestä) jotka antavat hyväksikäyttää itseään. Ja heitä hyväksikäyttäviä riittää jos siihen on vain mahdollisuus ja meidän ”korkeammat”, kehittyneemmät ihanteet, tavat ja yhteiskuntarakenteet antavat siihen mahdollisuuden. Niitä kuitenkin käytetään väärin, niin henkisellä kuin materiaalisella tasollakin. Kun ne ovat olemassa niitä varten jotka  siihen oman osansa antaessaan tuntevat yhteisöllisyyttä kuten myös silloin kun he  saavat sieltä tarvitsemansa.  Nämä asiat ovat  niitä varten jotka jakavat samoja arvoja, tapoja ja kulttuurin. Ovat samankaltaisia. Kaikki tämä on niitä varten jotka osaavat arvostaa, niitä kunnioittaa.

Kuinka kauan suomalainen mies aikoo tällaista sietää? Hänen ei koskaan olisi tarvinnut tehdä niin. Niin vain on että kaikki eivät osaa antaa moniulotteista arvoa suomalaiselle miehelle mikä hänelle kuuluisi. Asian näin ollessa suomalaisen miehen ei tarvitse olla näitä ihmisiä kohtaan samanlainen kuin niitä kohtaan jotka antavat arvoa.

Jos suomalainen mies antaa itsensä feminisoitua liikaa mm. kaikenlaisen propagandan, mielikuvapakkosyötön seuraksena hän asettaa itsensä, lähimmäisensä, kotimaansa tuhonpartaalle. Suomalaisen miehen on aika olla tänä päivänä jälleen mies ja puolustaa kaikkea sitä mitä hän pitää arvokkaana ja hyvänä, kuten hän on onnistuneesti tehnyt historiassakin. Suomalaisen miehen ei pidä koskaan tylsistyttää miekkaansa, vaan pitää se kunnossa käyttöön jos tarve vaatii. Ja nyt se vaatii.

Mainokset
9 kommenttia leave one →
  1. JOHannA permalink
    31.08.2011 4:57 am

    mitä¨tuo mustA UKKO tekee tolle nAISELLE??? nä¨ppäïmet ei toimi kunnollA, NE ON IHan sekAISIN, SORI.

  2. 10.09.2011 11:55 pm

    Kysymyksessä todnäk. on sukupuolielimien silpominen, toisin sanoen ympärileikkaus. Joskus myös naisia pahoinpidellään puhkaisemalla peräsuolen ja emättimen välinen kudosalue (esim. raiskauksen jälkeen). Tästä runtelusta aiheutuu vaikeita komplikaatioita, mm. ulosteen aiheuttama/voimistama infektio.

  3. JOHannA permalink
    19.09.2011 2:44 pm

    yleensä¨ne kylä¨n vANHIMMat nAISET TEKEE SEN YMPĨRILEIKKauksen, oon lukenu AIKa pALJON aiheestA. MUTTa tosi vittumAINEN TapAUS, RUPPEE KUHISEEN PĨĨSSĨKU NĨKKEE TOMMOSTa.

  4. hebaa permalink
    25.06.2012 12:57 am

    Itse suomalaisena miehenä haluan kertoa sinulle, että olen täysin samaa mieltä kanssasi ja mielipiteistäsi. Tunnen itseni ulkomaalaiseksi omassa isänmaassani, koska jaan maahanmuuttajien kanssa hyvin samankaltaisen maskuliinisen arvopohjan. Miten nämä asiat menivät näille raiteilleen tässä maassa? Miten tässä näin kävi? Mielestäni nykyinen feminiininen nössömies malli on kaikkea muuta kuin kummallekaan sukupuolelle onnea tuottava.
    Perinteiset arvot on romutettu, Naiset eivät kunnioita miehiään. Mikään ei täällä perustu arvostukseen. Monesta suusta kuulee, että ongelmat ja asetelmat johtuisivat yhteisön paineesta. Suomi asettaa varsinkin naisille epärealistisia tavoitteita. On toki ihmisen itsensä päätettävissä kenen auktoriteettiin alistuu ja lähteekö lutkamarssille heilumaan.
    Meillä suomalaisilla ei ole arvopohjaa. Ilman arvopohjaa, ei voi olla todellista itsetuntoa ja kunnioitusta vastakkaista sukupuolta kohtaan – saati itseään. Ja se näkyy meidän elämässämme.
    Yleistys pätee varmasti 99% suomalaisista. Miehet ovat nössöjä luusereita. Naisemme ovat kevytkenkäisiä kunniattomia huomiota kerjääviä huonokäytöksisiä huoria.
    Me olemme virallisesti maailman kevytkenkäisin kansa. Lisäksi harrastamme vähemmän seksiä kuin naapurimaamme, vaikka olemme pettämistilaston kärkijoukko. Harrastamme siis seksiä kaikkien muiden kuin oman kumppanimme kanssa. Miten tämän luuserijoukon moraali ja itsekunnioitus voi olla näin surkealla tasolla?
    Itselläni on ruotsalaiset geenit ja tunnen olevani syvästi erilainen suomalaisiin verrattuna, vaikka täällä olen hyvässä perheessä kasvanut.

    Me olemme mahdollisesti:
    -Helvetin tyhmiä
    -Arvopohjattomia
    -Huono itsetunto tekee meistä ympäristömme huoria
    -Suomalainen ”kateusgeeni”, joka saa meidät keräämään sulkia hattuumme, joita emme oikeasti tarvitse

    Mikä meitä vaivaa?

    • 27.06.2012 2:53 pm

      Kiitos tästä ja alla olevista kommenteistasi. Käsillä oleva aiheemme on laaja ja siitä voisi kirjoittaa/keskustella laajastikin. Sinäkin toit esille useita tekijöitä, jotka mahdollisesti vaikuttavat nykyiseen asiantilaan . Ja olenkin useista tosiaan ihan samoilla linjoilla. Nykytilanne muodostuukin useammasta tekijästä.

      Nostaisin esille kuitenkin:
      – feministisen ideologian nousu
      – itse ihmisen jauhava yhteiskuntajärjestelmä
      – rappiolliset kulttuurivaikutteet
      – itsetietoisuuden hämärtyminen ihmisinä, etnisenä ryhmänä ja kansakuntana

      Osaltaan terve itsekunnioitus kumpuaa vankasta ihmisille sopivasta arvopohjasta. Kun ihmiset kunnioittavat itseään, heidän on helpompi kunnioittaa toisaan miehinä ja naisina. Tällainen ”sukupuoleton” malli ei oikein sovellu kummallekaan sukupuolelle.

  5. hebaa permalink
    25.06.2012 10:28 pm

    Yksi syy voisi olla sata vuotta sitten käyty sota. isiemme isät olivat sota-ajan lapsia. Kun isoisoisät palasivat rintamalta, he eivät kyenneet mihinkään muuhun kuin alkoholismiin. Naisten piti ottaa kasvavissa määrin vastuuta käymällä töissä itsenäisesti. Alkoholismi ja ongelmat periytyivät isiemme isille ja meidän isämme (täysi-ikäiset) ovat omaksuneet näiden perheissä passiivisen miehen roolin, jossa nainen dominoi.
    Naisiin puolestaan kohdistuu yhteiskunnallinen paine menestymiseen. Jos et ole menestyvä ja itsenäinen nainen, sinua karsastetaan. Perheeni tuntee Iranilaisia naisia, jotka säälivät suomalaisia. Miten suomalainen nainen voi olla kokopäiväisesti töissä, samalla huolehtia talosta ja lapsista, sekä pitää miehensä tyytyväisenä? Se on täysi mahdottomuus.
    Vaikka mies lapioisikin rahaa sisään ikkunoista ja ovista, naisella on silti se paine olla itsenäinen ja menestyvä – vaikka siihen ei olisi mitään aihetta. Rooli ei ole naiselle luonnollinen.
    Iranilaiset naiset viettävät päivän naisten saunassa, näkevät toisiaan, käyttävät kauneudenhoitoon paljon aikaa, pitävät järjestystä yllä talossa ja laittavat ruokaa. Eikö kuulosta naisen unelmaelämältä? Suomalaisen naisen korvaan kyseessä on tabu.
    Ja juuri tämä itsenäisyys ja ”kilpailu” miesten kanssa, sekä tietysti ainainen häpeä omasta heikkoudesta kyseisessä pelissä altistaa heidät surkealle itsetunnolle. Tämä altistaa heidät huoran ja naisen hybrideiksi, koska he haluavat tuntea itsensä halutuiksi – mutta eivät ikinä voi hyväksyä itseään sellaisina kuin ovat. Siksi he jakavat pesää kaikille halukkaille, vaikka oma mies olisi maailman täydellisin ja miehekkäin mies. Asia, joka on niin monta surullista kertaa todettu ystäväpiiristäni.
    Miehet puolestaan ovat helvetin ihmeissään, miksi uranaiset vauhkoavat heidän insinöörifirmassaan.
    Paljon on puhuttu myös siitä, miten ulkomailla asuessa pariskuntien elämä sujuu lähes täydellisesti ja heti Suomeen muuton jälkeen asiat alkavat mennä päin persettä. Kyse on tämän yhteiskunnan asettamista rooleista ja arvoista, mihin se meitä asettaa. Jos yrität pitää täällä oman pääsi, on se helvetinmoista taistelua päivästä toiseen. Sinua ei hyväksytä – minulle hyvinkin tuttu asia. Täällä kaikki maskuliinisuus pyritään kitkemään millä hinnalla tahansa.
    Uskon tilanteen olevan kuitenkin kestämättömällä pohjalla. Varmasti lähiaikoina tulee nousemaan enemmän maskuliinisia miehiä, kun sota-ajoista on jo niin paljon aikaa. Lisäksi maskuliisinet miehet tekevät lapsistaan maskuliinisia ja hankkivat paljon lapsia, kun taas feministit lisäntyvät harvoin. Ja jos lisääntyvät niin se on homomiehen kanssa ja lapsista ei välitetä -> lapsista kasvaa munattomia luusereita.
    Seuraavien sukupolvien lapset tulevat korjaamaan tilanteen. Toki olisin itsekin ottanut mielelläni suomalaisen morsiamen, mutta ne ovat kaikki niin puhki pantuja ylimielisiä, epäluotettavia ja lisäksi kamalan näköiseksi muuttuneita narttuja, ettei niitä kukaan oikea mies itselleen vaimoksi kelpuuta. Kyseessä on valinta. Minä ainakin valitsen mahdollisimman luotettavan, kauniin naisen, joka rakastaa miestään ja lapsiaan. Miksi panostaisin rahani ja valtani huonolla itsetunnolla varustettuun lorttoon, joka ottaa avioeron ja pettää joka kerta? Lisäksi vie lapsesi ja rahasi täysin juridisella oikeudella? Ei kiitos.
    Lähi-idän naiset, uskolliset ja kauniit idän naiset, sekä venäläiset naiset. Niissä on tulevaisuus. Tämä on voittajan mielipide.

    • 27.06.2012 2:54 pm

      Sisällissota loi näkymät tietyille arvoille ja se kuinka toisessa maailman sodassa kävi, loi näkymät myös tietyille arvoilla. Ennen ja jonkin verran jatkosodan jälkeen sukupuoliroolit olivat mielestäni kohtuullisen järkevällä mallilla. Itseään arvostavat ja kunnioittavat miehet puolustivat maataan ja rakkaimpiaan – kuten vaimojaan – omalla verellään. Itseään arvostavat ja kunnioittavat naiset ottivat omalla – heille sopivalla – tavallaan osaa yhteiseen ponnistukseen mm. n. 200 000 Lotta Svärd-järjestön jäsenen voimin.

      Ehkä olet lukenut artikkelini: ”Osa maahanmuuttajista halveksii suomalaista naista” (https://ubipatriaibibene.wordpress.com/2010/06/21/osa-maahanmuuttajista-halveksii-suomalaista-naista/). Artikkelissa tuleekin esille samoja pointteja mitä kommentissasi.

      Uskonpa muuten, että jos suomalaisvähemmistö raiskailisi ja rötöstelisi esim. Lähi-idässä, olisi paikallisilla miehillä tähän vähän enemmän vastaamista kuin meillä täällä vastaavassa tilanteessa – onhan tämä vähemmistöjen suurempi rikosten tekoaste Suomessa tosiasia. Tosin siellä myös yhteiskunta vastaisi huomattavasti eri tavalla ko. tilanteeseen ja jos Suomessa ei yhteiskunta ylhäältä rajoittaisi tavallisia ihmisiä, suomalaistenkin miesten vastaus voisi hyvinkin olla eri mikä nyt.

  6. hebaa permalink
    25.06.2012 10:47 pm

    Oletteko muuten huomanneet, miten avioliittojen onnistumisprosentti, pettämisprosentti, masentuneisuusprosentti, kevytkenkäisyys, miesten maskuliinisuus ja naisten feminiinisyys ovat suoraan kytköksissä siihen, miten paljon nainen pyrkii tekemään töitä perheen ulkopuolella ja miten suuri yhteiskunnallinen paine kohdistuu naisten itsenäisyyteen?
    Lisäksi myös naisten itsetunto linkittyy asiaan, joka linkittyy huoraavaan käytökseen. Samalla näissä kulttuureissa vähennetään miehen vastuuta perheen elättämisestä ja miehekkäästä roolista. Eli se linkittyy myös miesten homomaisuuteen.
    Suomi on maailman kärjessä näissä tilastoissa. Perässä tulevat muut pohjoismaat ja Britannia.
    Välimeren maissa naiset tekevät osa-aikaa ja painetta on vähemmän -> maskuliinisemmat miehet ja feminiinisemmät, paremmalla itsetunnolla varustetut naiset.
    Kaukoidässä vallitsevat vieläkin perinteisemmät arvot -> siellä moni mies jää ilman vaimoa. Vaimot ovat äärimmäisen feminiinisiä ja kilpailu miesten välillä on kovempaa.
    Lähi-itä on täysi sotatanner. Naiset ovat ainoastaan naisellisessa roolissa ja miehet taistelevat täyspäiväisesti keskenään. Maskuliinisuus on miesten ainut arvo ja feminiinisyys naisten. Sosiaalisia ongelmia on, mutta ainakin liitot toimivat ja ihmiset niissä ovat tyytyväisiä.
    Välimerellinen perhekeskeinen elämäntapa on varmasti toimivin ja eniten onnellisuutta tuottava. Siellä on selkeät erot naisten ja miesten välillä. Selkeä ero vaimon ja huoran välillä. Sisilian mafiaa lukuunottamatta väkivaltaa on verrattain vähän.

    • 27.06.2012 2:56 pm

      ”Oletteko muuten huomanneet, miten avioliittojen onnistumisprosentti, pettämisprosentti, masentuneisuusprosentti, kevytkenkäisyys, miesten maskuliinisuus ja naisten feminiinisyys ovat suoraan kytköksissä siihen, miten paljon nainen pyrkii tekemään töitä perheen ulkopuolella ja miten suuri yhteiskunnallinen paine kohdistuu naisten itsenäisyyteen?”

      Niinpä…hyvä huomio!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: